Iltateet yksiössä

Viime kesänä postilaatikosta löytyi paksu kirjekuori. Se sisälsi tiedon uudesta opiskelupaikasta, johon minut oli hyväksytty. Se tuli yllättäen mutta ei pyytämättä – olin vakavasti harkinnut ja hakenut takaisin koulun penkille useita kertoja tradenomiksi valmistumisen jälkeen. Nyt pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan journalismia Tampereelle. Luvassa oli paljon pendelöintiä, esseen kirjoitusta ja opiskelijaryhmä, jonka jäsenet kuuluvat kokonaan eri sukupolveen kuin minä.

Edellisestä opiskelijaelämästä oli ehtinyt kulua 10 vuotta kuin varkain. Tai no ei se mitään opiskelijaelämää enää loppuvaiheessa ollut, sillä jäin työharjoittelupaikkaani kokopäivätöihin useiksi vuosiksi ja suoritin jäljelle jääneet opinnot iltakursseina pois kuleksimasta. Koko ajan jyskytti takaraivossa kiire – pakko saada pian koulu alta pois, että pääsee töihin. Aina oli kiire töihin.

Eikä mikään ole vieläkään muuttunut. Minä millään opintovapaalla ole tälläkään hetkellä, vaan opintohommat hoidetaan iltaisin ja viikonloppuisin. Joitain päiviä olen pyytänyt vapaaksi kursseille, joissa on pakko olla läsnä. Tällä viikolla niitä päiviä on kolme. Nyt tiistaina on rupeamasta takana 2/3, ja kulunut päivä oli sen verran täynnä asiaa, että aivoihin vähän sattuu. Silti piti vilkaista vielä työmailit, ettei mikään seiso siksi, että olen jättänyt jotain tekemättä.

Varasin yhdeksi yöksi Air b’n’b -kämpän kävelymatkan päästä koulusta, että saisi yöllä edes pari tuntia pidemmät yöunet. Tyttömäisen söpösti sisustetun miniyksiön sängyllä syön läksyjen teon lomassa alennuseineksiä ja juon iltateetä. Olo on pitkästä aikaa kuin opiskelijalla. Vaikka en minä tätä kovin pitkään jaksaisi. Töihin on kiire takaisin, koska pakko myöntää: useimpina päivinä siellä on asteen verran helpompaa kuin koulussa.

Author: Tiina Rytky

Helsinkiläinen viestintätyöläinen. Ajatuksia kaupungista, työstä, arjesta ja yhteiskunnasta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.