Resepti hiilineutraalille hallitukselle

SDP:n johtamiin hallitusneuvotteluihin on kutsuttu mukaan Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP. Tällä kokoonpanolla on kaikki mahdollisuudet saada aikaan hallitusohjelma, jonka seurauksena Suomesta tehdään hiilineutraali hyvinvointivaltio.

Toivon, että tuleva hallitusohjelma pitää sisällään ainakin nämä asiat:

Hiilinielujen kasvattaminen

Kun Kemin sellutehtaan jätti-investointi toteutuu, se pienentää Suomen hiilinieluja ja hidastaa päästöneutraaliin yhteiskunnan siirtymistä. Hallituksen on tehtävä selvät askelmerkit nielujen lisäämiseksi. Tässä esimerkkejä keinoista:

1. Uusien turvemaiden raivaamisen lopettaminen

2. Valtion metsien tuotto-odotusten laskeminen

3. Taloudellisten kannusteiden luominen hiilinieluille

4. Polttamisen vähentäminen energiantuotannossa

5. Lihansyönnin vähentämiseen kannustaminen

Päästövähennykset

Päästövähennykset ovat teoriassa helppoja toteuttaa. Homma toimii näin: ensin puhdistetaan sähköntuotanto päästöistä, sen jälkeen sähköistetään kaikki mahdollinen.

Käytännössä tämä tarkoittaa sähkön tuottamista ydinvoimalla, tuulivoimalla ja vesivoimalla. Vain kahta ensimmäistä voidaan merkittävästi lisätä Suomessa.

Tuore elinkeinoelämän kannanotto sähköveron muutoksista on tervetullut avaus sekä talouden että ilmaston kannalta. Tuulivoima ei tarvitse enää tukiaisia – sitä rakennetaan jo nyt ilman tukia eli syöttötariffeja. Liikenteen päästövähennyksille on luotava selkeä ohjelma ja ratainvestoinneista on tehtävä päätökset.

Suurten kaupunkien lämmitysongelma on ratkaistava mahdollisimman pian. Ratkaisu löytyy erilaisten lämpöpumppujen, -varastojen, sähkön ja pienten modulaaristen reaktoreiden yhdistelmästä. Ministeriön on suunnattava resursseja STUKille, jotta se voi luoda sääntelyn uudentyyppisille reaktoreille. Ilman sääntelyä SMRien matka todelliseksi vaihtoehdoksi ei etene, ja pääkaupunkiseudun kivihiili korvataan todennäköisesti puunpoltolla, mikä on luonnon ja ilmaston kannalta kivihiiltäkin huonompi vaihtoehto.

Hiilinielujen osalta avain on Keskustalla, päästövähennyksissä Vasemmistoliitolla ja Vihreillä. Biotaloutta ei voi kasvattaa rajattomasti, ja ydinvoimaa on harkittava kaupunkien lämmityksessä muiden vaihtoehtojen rinnalla. Vaalien alla vaadittiin suureen ääneen kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. Se tarkoittaa sitä, että kaikki työkalut päästöjen vähentämiseksi otetaan nyt käyttöön.

Tekijä: Tiina Rytky

Helsinkiläinen viestintätyöläinen. Ajatuksia kaupungista, työstä, arjesta ja yhteiskunnasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.