Tiina Rytky

Ilmasto on pelastettava yhden sukupolven aikana. Se on tavattoman lyhyt aika. Heräsin ajatukseen kunnolla vasta lasteni myötä – meidän sukupolvemme on tehtävä hyvin pian ne päätökset, jotka vaikuttavat lastemme tulevaisuuteen. Ei tulevien, kaukaisten sukupolvien, vaan näiden samaisten, jotka ovat juuri nyt kouluissa ja päiväkodeissa. Omien lapsiemme.

Ilmastonmuutos näkyy jo nyt. Kun mietin lapsuuttani Haapavedellä puhtaan luonnon ympäröimänä, en voi välttyä pohtimasta, että olenko osa sukupolvea jonka vuoksi tuo mielenmaisema olisi pysyvästi poissa.

Tuo ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Mitä vastaan lapsilleni, kun he kysyvät minulta, että miksi emme tehneet mitään, vaikka meillä oli kaikki tieto käytössämme? Minunko kulutusvalintani muka ratkaisevat maapallon kohtalon? Ei voi olla niin, että planeettamme pitäminen elinkelpoisena lapsilleni olisi valinta! Sen pitäisi olla päättäjillemme esitetty ehdoton vähimmäisvaatimus. Puhumme kyllä kestävyysvajeesta, kun kyse on valtiontaloudesta. Miksi se ei koske ympäristöä tai ilmastoa?

Turhautuminen sai minut ensiksi hakeutumaan töihin energia-alalle. Halusin osaltani olla rakentamassa päästötöntä energiatulevaisuutta kunnes pian tajusin, että tämäkään ei riitä. Päätin lähteä politiikkaan, koska uskon sen olevan paras keino planeettamme pelastamiseksi.

Olisi helppo vaatia paluuta ”yksinkertaisempaan” elämään ja päättää luopua nykyisyyden mukavuuksista. Minun mielestäni vaihtoehto ei kuitenkaan voi olla, että muutamme takaisin maakuoppaan – ihmisiä ei voi estää elämästä ja toimiva hyvinvointivaltio tarvitsee energiaa. Kestävän energia- ja ilmastopolitiikan tehtävä on pitää huoli sekä ihmisten että ympäristön hyvinvoinnista.

Energian käyttö itsessään ei ole paha asia – olennaista on saada päästöt kuriin. Minun visiossani Suomi on maailman ensimmäinen hyvinvointivaltio, jonka talous on täysin päästötön.

Minulta kysytään usein, että miten pienen Suomen päästöt voisivat vaikuttaa maailman tulevaisuuteen. Minä ottaisin mallia siitä ennakkoluulottomuudesta, jolla luotiin Suomen peruskoulu. Kukaan ei väitä, että suomalaiset opettajat ratkaisevat maailman koulutuksen. Silti Suomessa käy vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä ihmettelemässä, miten olemme luoneet ehkäpä maailman onnistuneimman koulun. Voimme tehdä saman energia- ja ilmastopolitiikassa.

Suomi voi näyttää muulle maailmalle, miten hyvinvointi ja päästöttömyys sovitetaan yhteen. Suomi voi näyttää, miten maailma pelastetaan.

 

Mainokset