Kumpaa pelkäät enemmän, ydinvoimaa vai ilmastonmuutosta?

Pitkään on ollut jo tiedossa, että Saksan Energiewende on epäonnistunut vähentämään energiantuotannon päästöjä. Saksan osuus EU:n päästöistä on 23 prosenttia, mutta päästövähennyksiä ei maassa tapahtunut käytännössä vuoden 2009 jälkeen. Tämä johtuu suurilta osin päätöksestä ajaa päästötöntä sähköä tuottavat ydinvoimalaitokset alas ja korvata tuotanto uusiutuvilla ja fossiilisilla polttoaineilla. Saksan ilmastopolitiikka on hyvä esimerkki siitä, mitä nimenomaan… Read More

Kinkkinen kysymys: miten liikenne saadaan päästöttömäksi? Ministeriön tulevaisuuskatsaus ei kerro vastausta

Kerään parhaillani matkan varrella säilömiäni ajatuksia yhteen vaaliteemojeni rakennustarpeiksi. Aion kirjoittaa paperin, johon on koottuna politiikkasuosituksia suomalaisen energian ja liikenteen kehittämiseksi entistäkin paremmaksi ja päästöttömämmäksi. Lukulistalla on parhaillaan LVM:n tulevaisuuskatsaus, SDP:n verolinjaukset sekä sähköverolainsäädäntö. Sähköverkon puhdistaminen on lopulta ainakin teknisesti melko yksinkertaista hommaa. Myös kaukolämmön päästövähennyksiin on jo tekniikka odottamassa kaupallista läpimurtoa. Paljon kinkkisempiä ovat… Read More

Vain päästöillä on merkitystä

Verkkoäänestys Helsingin vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista on päättynyt. Kaikki mahdollinen on nyt osaltani tässä vaalissa tehty, ja nyt voi vain toivoa ja odottaa. Kirjoitimme kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran kanssa mielipidekirjoituksen, jossa varoitimme pelkkään biomassaan nojautuvan energiantuotannon vaaroista. Biomassa – pelletti, puu ja metsäteollisuuden sivuvirrat – on hyvä ja huokea polttoaine, mutta sillä ei yksin ratkaista Helsingin eikä minkään… Read More

Puhdistetaan Helsingin kaukolämpö päästöistä

Helsinkiläisten ei kannata rakentaa energiantuotantoaan pelkästään puun ja pelletin varaan. Se ei vähentäisi päästöjä ja polttoaine tuotaisiin todennäköisesti ulkomailta. Kaukolämpö on mahdollista tuottaa päästöttömästi, jos vain haluamme. Monet kodeistamme lämpenevät kivihiilellä tuotetulla kaukolämmöllä. Saastuttavasta kivihiilestä on päästävä eroon. Sitä ei kuitenkaan kannata korvata biomassalla, kuten puulla tai pelletillä, sillä päästöjen kannalta tämä johtaisi ojasta allikkoon.… Read More

Mitä vastaat kun aikuiset lapsesi kysyvät sinulta vaikeimman kysymyksen

Mietin aika usein, että miltä näyttää se maailma, jonka lapseni kohtaavat aikuisina. 30 vuotta tästä eteenpäin – onko meillä edelleen talvi ja lunta? Onko ilmasto kuumentanut osan maapallosta jo niin kuumaksi, että se on muuttunut elinkelvottomaksi? Onko Golf-virta lakannut lämmittämästä Pohjolaa? Lasten saamista on verrattu ilmastorikokseen, sillä se on yksittäisen ihmisen teoista eniten kasvihuonekaasupäästöjä lisäävä… Read More

Uusi tuli – mitä tilalle, kun polttamisesta on luovuttava?

Tänään minulla oli ilo päästä elokuviin. Kutsuvierasnäytöksessä Suomen ensi-iltansa sai The New Fire, ohjaaja David Schumacherin palkintoja kahminut dokumentti, joka esittelee vaihtoehtoja polttamisen tilalle. Elokuva ei tällä hetkellä taida olla missä nähtävillä, mutta toivon mukaan se jossain vaiheessa ilmestyy johonkin suoratoistopalveluun, jonka kautta tärkeä viesti tavoittaisin entistä suuremman yleisön. Elokuvan viestin on melko yksinkertainen (tässä… Read More

Jäsenpostia

Helsingin piirin eduskuntavaaliehdokkaiksi pyrkivät henkilöt julkistettiin tänään. Helsinkiläiset demarit äänestävät näiden joukosta 15 henkilöä, jotka piiri sitten asettaa ehdokkaiksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Mukana on tietenkin runsaasti valtakunnanpoliitikkoja ja muita tunnettuja ja kokeneita tyyppejä, mutta ilahduttava määrä myös nuorempia ja ensikertalaisiakin. Kyllä näistä vahvan listan saa kasaan, siitä ei ole mitään epäilystä. Vaalisivun ehdokasesittelyä varten tiivistin… Read More

Lakinulkoilutuspäivä

Vappu lipui ohi tänä vuonna varsin vähin vaivoin. Kävin aattona Käpylän työväentalolla pitämässä muutaman minuutin esittelypuheenvuoron. Meitä oli samalla asialla neljä Helsingin piirin jäsenvaalissa olevaa ehdokasta, ja vuoromme oli aivan viimeisenä pääpuhujien ja bändin jälkeen. Siinä on vähän tekemistä, kun yrittää saada äänensä kuuluviin, kun samaan aikaan siivotaan jo juhlan jälkiä pois. Mä lohduttaudun miettimällä… Read More

Tulevaisuuden työelämä ja miten se tehdään

Tänään puhuttiin työstä ja sen tulevaisuudesta, kun Paasitornissa aiheesta olivat alustamassa Jenni Karjalainen ja Kirsti Palanko-Laaka. Kaksi tuntia tauotonta puhetta työmarkkinoista ja niiden muutoksesta, time well spent. Polveilevasta keskustelusta nousi erityisenä yksityiskohtana esiin alustatalous. Uberin, Woltin ja muiden vastaavien alustayhtiöiden tuotannontekijät eli ihmiset ovat tällä hetkellä täysin oman onnensa seppiä. Se on kai OK niin… Read More

Iloa, elämää ja suuria päätöksiä

Kulunut viikonloppu oli täynnä iloa ja ajatuksia. Perjantaina teimme asuntokaupat, ja meillä on nyt uusi koti Oulunkylässä. Pääsemme muuttamaan vasta vähän myöhemmin, sillä asunto vaatii remontin, mutta syksyllä viimeistään on kaiken tarkoitus olla valmista. Kävin perjantaina kuuntelemassa Suomen Ekomodernistien seminaarin keinolihasta ja vähän maataloudestakin. Keskustelu oli totutun korkealentoista ja mukaan tarttui ajatus jos toinenkin. Lauantai… Read More