Tylsä, suomalainen vallankumous

Suomi on alkaa olla hyvässä seurassa. Tiesitkö, että Suomessa tuotetusta sähköstä noin 80 prosenttia on päästötöntä? Noin puolet siitä on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä ja toinen puolikas ydinvoimalla. Tilanne paranee entisestään, kun Olkiluodon kolmas ydinvoimalaitos otetaan vihdoin käyttöön.

Emme ole tässä tilanteessa sattumalta. Suomen hallitukset ovat tehneet kokoonpanosta riippumatta kohtuullisen progressiivista ilmastopolitiikkaa. Ainoastaan Ruotsi, Norja, Ranska ja Sveitsi menevät EU-maista meidän ohitsemme, jos mittarina käytetään sähköntuotannon päästöttömyyttä.

Sähköntuotannon päästöjen väheneminen on erinomainen esimerkki huomaamatta tapahtuneesta muutoksesta. En ole kuullut monenkaan ammattituohtujan valittavan sitä, että olemme kehdanneet sulkeneet fossiilisia polttoaineita käyttäviä voimalaitoksia yksi toisensa jälkeen. Syy on varmaan se, että juuri kukaan ei ole mokomaa huomannut.

Seuraavaksi sama temppu on tehtävä liikenteessä ja lämmityksessä. Lähtötilanne ei tosin ole kovin helppo. Alkuvuoden kummallisimpia keskusteluita on ollut väite, että joskus 2030-luvulla, valvovat sosiaalidemokraatit tulevat ja vievät Toyotat pihasta. Eivät vie, jokainen saa pitää autonsa. Mutta uusien, markkinoille tulevien autojen olisi hyvä olla vähäpäästöisiä mahdollisimman pian. Se ei ole kohtuuton vaatimus – tieliikenteessä syntyy yhä noin viidennes Suomen päästöistä.

Menestyksekäs ilmastopolitiikka on kaikkea muuta kuin sarja jatkuvia mullistuksia. Se on taustalla tapahtuvaa huomaamatonta muutosta, jota ihmiset eivät oikein edes huomaa.

Lauantaina Helsingissä marssitaan ilmaston puolesta. Paikalle odotetaan tuhansittain osallistujia. Yksittäisten ihmisten tärkein ilmastoteko on ilmaista oma tahtonsa: ilmastonmuutos on otettava vakavasti ja toimiin on ryhdyttävä, tekoja tehtävä.

Kun lukaisin tänä aamuna sähköpostini, siellä odotti kolme viestiä eri järjestöiltä. Oli kiertotaloutta, bioenergiaa ja elintarviketeollisuutta. Ne kaikki puhuivat ilmastosta.

Juuri nyt tuntuu, että viesti on tavoittanut.

Olisiko aikuisten jo aika seurata lastensa esimerkkiä ja mennä lakkoon?

Koululaiset ympäri maailmaa lakkoilevat tänään tehokkaampien ilmastotoimien puolesta. Myös suomalaiset koululaiset osallistuvat lakkoon. Ruotsalaisen Greta Thurnbergin innoittamat lakkolaiset ovat syystäkin huolissaan. Nyt koulussa olevien lasten sukupolvi on se, jonka aikana ilmasto ja ympäristö muuttuu silmissä. Peruuttamattomasti ja lopullisesti.

Koululaisten turhautumista on helppo ymmärtää. He ovat pelkän sivustakatsojan roolissa, kun aikuisten pyörittämä maailma kulkee kohti vääjäämätöntä katastrofia. Kun nykyiset lapset ovat aikuisia, voi olla jo liian myöhäistä muuttaa suuntaa.

Paljon vaikeampaa on ymmärtää joidenkin koulujen suhtautumista nuorten mielenilmaisuun. Vaikka monet opettajat ovat ilahduttavasti tukeneet oppilaitaan, saa oppilas lakkoilusta palkkioksi luvattoman poissaolon. On irvokasta, että koulusta saa vaikka viikon loman Thaimaan-matkaa varten, mutta huolenilmaus yhteisestä tulevaisuudesta on lintsaukseen verrattavaa velttoilua.

Nuoret ansaitsevat kaiken tukemme ja ennen kaikkea vastauksia siihen miten me estämme ilmastokatastrofin. Joona-Hermanni Mäkinen kirjoittaa YLEn kolumnissaan (https://yle.fi/uutiset/3-10677363)  osuvasti: “Kaiken “Nuorissa on toivo” -puheen keskellä on ymmärrettävä, kuinka paljon aikuiset voivat saada muutosta aikaan. Koululaisten lakko on tärkeä pelinavaus, mutta aikuisten on kannettava aikuisten vastuu. Yleislakko muuttaisi ilmastopolitiikkaa nopeasti.”

Yksittäisten ihmisten tärkein tehtävä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on luoda poliittista painetta päättäjille. Kuvitelkaa, mitä olisimme saaneet aikaan, jos viime vaalikaudella ilmastoasioihin olisi käytetty sama määrä työaikaa kuin sote-uudistukseen!

Joukossa on voimaa. Se nähtiin päättyvällä vaalikaudella, kun hallitus pakotettiin perääntymään esimerkiksi työelämää koskevasta pakkolakipaketista ja aktiivimalli kakkosesta.

Jos liitymme yhteen ja käytämme joukkovoimaa planeettamme ja tulevaisuutemme puolustamiseen, me kykenemme tekemään muutoksen.

Nyt lapset tekevät aikuisille kuuluvat työt.

Jos hipit puhuisivat ay-jäärät puolelleen, maailmalla olisi enemmän toivoa

Viikonloppuna Klaukkalaan kokoontuu joukko huolestunutta ympäristöväkeä. Kokoontumisen tavoitteena on pohtia yhdessä vaalivaikuttamista – toisin sanoen sitä, miten tänä keväänä käytävät eduskuntavaalit saadaan käännettyä ilmastovaaleiksi.

Tuskin mikään muu asia voi olla tärkeämpi kuin ihmiskunnan tulevaisuus, ja siitä ilmastonmuutoksessa juuri on kyse. Silti epäilen, että yksin tämä porukka ei tavoitteessa onnistuu. Se luultavasti saarnaa saman mielisten kuorolle, eikä se saarna välttämättä kiinnosta niitä, jotka vaalipaneeleissa, turuilla ja toreilla asettavat näiden vaalien agendan.

En tiedä, moniko suomalainen kuuluu tai tukee ympäristöjärjestöjä. Uskallan kuitenkin arvioida, että paljon useampi kuuluu ammattiliittoon. Eri liittoihin kuuluvia palkansaajia on yli kaksi miljoonaa. Ammattiliitot ovatkin kirkkaasti Suomen suurin kansalaisjärjestö.

Ammattiyhdistysliikkeellä on valtaa, jonka sille antavat me tavalliset, työssäkäyvät ihmiset. Ympäristöjärjestöt ovat mielipidevaikuttajia, joilla niilläkin on kyky saada ihmiset liikekannalle. Jos nämä kaksi löisivät kättä päälle ja päättäisivät kääntää päästöjen suunnan kohti nollaa, ne varmasti pystyisivät siihen. Miksi ne eivät sitten tee niin?

Siksi, että järjestöjen tavoitteet ovat osin ristiriidassa. Ympäristöliikkeeseen olennaisesti liittyvä degrowth- eli kohtuusliike vastustaa talouskasvuajattelua. Tilastot osoittavat, että päästöt ja talouskasvu kulkevat käsi kädessä, mikä johtuu fossiilisten polttoaineiden kasvavasta käytöstä.

Palkansaajaliikkeen tavoitteena on pitää huolta työntekijöiden ansioista ja hyvinvoinnin tasapuolisesta jakautumisesta. Se vaatii talouden kasvua, sillä muuten kyseessä olisi nollasummapeli.

Degrowth-liikkeen vaatimukset johtavat samaan lopputulokseen kuin tiukka talouskuripolitiikka. Se vaatii kulutuksen pienentämistä, mikä voidaan varmistaa vain tulojen pienenemisellä. Tämä taas saavutetaan varmimmin leikkaamalla julkisia menoja ja palkkoja.

Ongelma on vain se, että talouskuripolitiikka lisää yhteiskunnan eriarvoisuutta ja pahoinvointia. Varallisuus jakautuu sen myötä entistä epätasa-arvoisemmin – köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat entisestään. Niissä maissa, joissa on vahva ay-liike, on myös kaikkein pienimmät tuloerot ja tasa-arvoisin yhteiskunta. Niissä maissa, joissa kansa voi hyvin, on valtiolla ja keskiluokalla aikaa ja energiaa kantaa huolta ympäristöstä ja ilmastosta.

Kaikkein tärkeimpiä asioita voi olla vain yksi. Jos on pakko valita, niin väitän, että ympäristöjärjestöt arvottavat ympäristön ykköseksi. Palkansaajaliikkeen ykkösasia on ihminen. Tässä piilee koko homman suurin ongelma.

Jos hipit sitoutuisivat työpaikkojen ja toimeentulon puolustamiseen, ja lakkaisivat demonisoimasta teollisuutta (jonka tuotteita ilman kukaan meistä ei voi elää), yhteinen sävel voisi löytyä. Jos ay-jäärät saisivat ilmastoherätyksen, he voisivat tuoda joukkovoimansa yhteiseen pöytään.

Mutta jos Klaukkalassa todetaan, että ainoa tapa hoitaa homma on muuttaa maakuoppaan ja ajaa teollisuus Kiinaan, voidaan ilmastovaaleista puhuminen lopettaa heti maanantaina.

Arvon ympäristöväki, minulla on teille ehdotus. Perustakaa Klaukkalaan uusi popoup-työpaja. Asettakaa työpajan tavoitteeksi yksi teema: ”Näin hurmaan työpaikan pääluottamusmiehen asiani tueksi”.

Sillä jos voitatte luottamusmiehet puolellenne, maailma on teidän.

Nämä ovat ilmastovaalit

Eduskuntavaalit ovat tulossa. Sen huomaa viimeistään nyt, kun ehdokkaat käynnistelevät kampanjoitaan ja puolueet omiaan näiden tueksi. Oma puolueeni SDP avaa vaalikevään viikonloppuna täällä Helsingissä.

Demarit ovat tehneet kuukausien ajan ohjelmatyötä satojen ihmisten voimin. Viimein viikko sitten julkaistiin puolueen uunituore ilmasto-ohjelma. Ohjelmassa hahmotellaan tulevien vuosikymmenten tiekarttaa kohti hiilineutraalia Suomea.

Vastaanotto ei varmasti ollut sitä, mitä odotettiin. Tahallisella väärinymmärryksellä nyherrettiin klikkiotsikoita tulevan vaalikauden polttomoottorikiellosta. Ohjelmassa puhutaan kuitenkin polttomoottorien kieltämisen aikatauluista, ei vielä kiellosta. Vaikka tässäkin asiassa demarit ovat historian oikealla puolella: liikenteen päästöt on pakko saada laskuun. Mitä aiemmin, sen parempi. Moni suuri autovalmistaja (VW etunenässä) on ilmoittanut lopettavansa polttomoottorien tuotekehityksen vuonna 2025.

Mikään puoluekirja ei pelasta ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Siksi on tärkeää pystyä yhdistelemään ja sovittelemaan erilaisia näkökulmia parhaan ratkaisun saavuttamiseksi. Ongelma lieneekin siinä, että ilmastokysymyksessä puolueista yksi ja toinen on linnoittautunut yksipuolisen näkemyksen taakse.

Keskusta puhuu metsänomistajien äänellä ja esittää ratkaisuksi siirtymistä aikakauteen, jossa kaikki perustuu puuhun. Kokoomus vaikuttaa julistautuneen autoveroalennusten sanansaattajaksi. Vihreät jatkavat loogista linjaansa, jossa maailman puhtaimpiin kuuluva teollisuus työpaikkoineen häädetään Suomesta Kiinaan.

Kokonaisvaltainen ongelma vaati kokonaisvaltaiset ratkaisut. Energia, teollisuus, liikenne, maatalous, hiilinielut sekä kulutus ja energiaköyhyyden torjunta. Kaikki suuria kokonaisuuksia, johon on löydyttävä ratkaisut yhdessä.

Kukaan vastuullinen poliitikko ei voi sanoa, etteikö Suomen, tai jonkin muun maan ratkaisuilla ole merkitystä. Suomi on ennenkin näyttänyt maailmalle esimerkkiä monessa asiassa. Niin on tehtävä myös tämän valtavan ongelman edessä. 

Nämä ovat ilmastovaalit. SDP:llä on rohkeutta ottaa johtajuutta ja haastaa muut puolueet mukaan. Viimeistään nyt on aika etsiä yhteisiä poliittisia ratkaisuja vähättelyn sijaan.

Kaipaatko hidasta elämää? Aloita ilmastodiplomatian seuraaminen

Isaac Cordal via Inhabitat.com

Vuosittain järjestettävät ilmastokokoukset ovat lähes yhtävarma lähestyvän joulun merkki kuin taksitolpilla tärisevä pikkujoulukansa. Kaksiviikkoinen ilmastodiplomatian huipentuma järjestetään tänä vuonna Puolan Katowicessa. Kokouksen tavoitteena on saada vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus etenemään käytännön toteutukseen saakka.

Komeista julistuksista huolimatta harvalla on kovin hohdokaskuva ilmastodiplomatian tilasta, eikä ihme. Maailman maat ovat neuvotelleet päästöjen vähentämisestä jo vuodesta 1992 lähtien. Samaan aikaan päästöt ovat jatkaneet kasvuaan. Viimeisimpien arvioiden mukaan globaalit kasvihuonekaasupäästöt nousevat jälleen uuteen ennätykseensä tänä vuonna.

Ilmastonmuutoksen uhka ja ilmastodiplomatian seuraaminen tuntuu välillä samalta kuin katselisi hidastettua junaonnettomuutta. Lopputulos on jo tiedossa, mutta et voi tehdä muuta kuin seurata tapahtumien kulkua ja odottaa törmäystä. Espanjalaisen katutaiteilija Isaac Cordalin kuvaa onnistuneesti teoksessaan NN sitä, miltä ilmastoneuvottelut näyttävät katsomosta käsin.

Mutta ei. Vaikka turhauttaa, en tietenkään ole sitä mieltä, että ilmastoneuvottelut täytyisi lopettaa. Ne ovat tuskallisen hitaasta luonteestaan huolimatta aivan välttämätön elementti maailman pelastamisessa.

Suomen osuus globaaleista päästöistä on kaksi promillea ja EU:n osuus alle kymmenen prosenttia. Meidän tekemisillämme ei yksin ilmastonmuutosta pysäytetä, mutta me voimme näyttää muulle maailmalle, miten se tehdään. Maailma tarvitsee esimerkkejä siitä, miltä päästötön hyvinvointivaltio näyttää.

Nuo kaksi sanaa – päästötön ja hyvinvointivaltio – pitävät sisällään paljon merkityksiä. Päästötön tarkoittaa, että polttamisesta on suurilta osin luovuttava. Se on valtava muutos etenkin liikenteessä. Hyvinvointivaltio tarvitsee energiaa toimiakseen. Emme siis voi lakata liikkumasta, lämmittämästä ja valaisemisesta, jos haluamme samalla pitää huolta ihmisistä.

Kansainvälinen ilmastopolitiikka tarvitsee onnistumisia ja esimerkkejä. Jos joku maa pystyy tekemään nappisuorituksen, se saattaa muuttua malliksi muillekin maille. Siksi Suomen pitää tehdä kaikkensa, että saamme nettopäästömme nollaan. Me voimme olla se esimerkki, josta muu maailma tulee hakemaan mallia.

Minä haluan tehdä Suomesta maailman ensimmäisen hiilineutraalin valtion, joka toimii esimerkkinä muille. Aivan kuten suomalaista peruskouluakin tullaan ihmettelemään ympäri maailmaa, haluan että tänne tullaan 2030-luvulla ihmettelemään ”Suomen ilmastoihmettä”.

Black Friday -ahdistus tulee, mutta onneksi siihen on keksitty lääke

Se on täällä taas, Amerikan lahja maailmalle, Black Friday -törsäyspäivä! Kaikki mustan perjantain ahdistamat yksilöt voivat tänäkin vuonna hoitaa pahaa oloaan osallistumalla Älä osta mitään -päivään, jossa jätetään se joululahjaksi aiottu taulutelkkari hankkimatta alehintaan. Mutta ei hätää: kun yhden päivän kestää, niin johan kohta kärsimys palkitaan erilaisilla joulukalenterin muotoisilla tarjouskampanjoilla, etuseteleillä, erikoistarjouksilla ja joulun jälkeisillä mega-alennusmyynneillä. Ei tässä kukaan ilman tavaraa jää.

Paitsi ehkä ne, jotka eivät osta mitään, koskaan siihen ei ole varaa. Heitä on melko paljon sellaisessakin hyvinvointiyhteiskunnassa kuin Suomi. Lapsia ja aikuisia, jotka toivovat silloin tällöin harvinaista Osta edes jotain -päivää. Rahan puute on kaikkein tehokkain ja pitkäkestoisin keino hillitä turhan tavaran ostamista. Henkilö voi kuluttaa juuri sen verran, kuin hänellä on rahaa käytettävissään. Kun leikataan toimeentuloa, leikataan samalla myös kulutusta. Toimiva, mutta melko epäsuosittu keino torjua ilmastonmuutosta.

Prismassa lapselleni talvitakkia ostaessani pohdin, että mitä se turha kulutus oikein on. Onko talvitakki turha? Olisimmeko pärjänneet vielä vanhalla, vaikka ranteet vähän vilkkuivat? Kirpputorille voisi aina mennä, mutta joku senkin tavaran on ensin kaupasta ostanut. Kenties joku kaltaiseni kerskakuluttaja. Ostin takin ja päätin kärrätä edellisvuotisen kierrätyslaatikkoon.

Poliitikkojen lääkkeet kuluttamisen hillitsemiseen ovat kauniita toiveita ja kannustamista. Älkää lentäkö, vaan hankkikaa merellinen luontokokemus Helsingin lähisaaristosta. Älkää ostako turhaa tavaraa, vaan ostakaa aikaa. Tehkää vapautuvalla ajallanne yleviä asioita.

Kauniita ajatuksia, joita voisi soveltaa vaikkapa helsinkiläisillä terveysasemilla tai kouluissa. Jos luovuttaisiinkin yleiskorotuksista ja lyhennetään vastaavasti kaikkien työaikaa 2 prosenttia joka vuosi. Hoitajat ja lääkärit, opettajat ja rehtorit, nyt lyhennetään työpäivää ja lähdetään kaikki yhdessä kulutusta hillitsemään Helsingin saaristoon! Hieman epäilen, että ehdotus ei saisi kannatusta neuvottelupöydissä. Yhtä huonosti vaikuttavat hurskaat toiveet lentämisen vaihtamisesta lähialuematkailuun, ainakaan jos vilkaisee Finnairin kasvulukuja.

Ketään ei voi kieltää kuluttamasta omaisuuttaan. Ainoaksi keinoksi hillitä kulutusta jäisi siis erittäin kova talouskuripolitiikka. Kun julkista sektoria leikattaisiin roimalla kädellä, myös ihmisten elintaso romahtaisi ja kulutus sen mukana. On päivänselvää, että kukaan ei halua Suomesta uutta Kreikkaa – maata, jossa eläkejärjestelmä ja terveydenhuolto on romutettu, ja josta nuoret muuttavat pois toiveikkaamman tulevaisuuden perässä, jos vain suinkin pystyvät.

Kulutuskriittiset kampanjat ovat hyvinvoivien hurskastelua. Ne tuovat hetken helpotuksen tavara-ahdistukseen samalla tavalla kuin kotimainen, talven keskellä kasvihuoneessa biodynaamisesti kasvatettu luomutomaatti tuntuu ekoteolta, koska lähiruoka. Yhden tarjouskampanjan ohittamalla vastustamme amerikkalaista kulutuskulttuuria samalla tavalla kuin vihaamme halloweenia ja ystävänpäivää. Silti nekin ovat tulleet jäädäkseen. Lähinnä siksi, että ne ovat todella suosittuja.

Voisiko olla, että Black Friday -angstissamme vihaamme vain vääränlaista tapaa kuluttaa? Vihaamme halpaa, sielutonta muovirojua, joka rikkoontuu nopeasti ja päätyy mielikuvissamme valtameriin. Halveksimme niitä ihmisiä, jotka netin videoilla vyöryvät kauppaan sisään kuin karjalauma ja käyttävät väkivaltaa saadakseen tarjoustuotteen minihintaan. Me emme alentuisi moiseen. Me emme halua roinaa ympärillemme. Me konmaritamme kotimme. Me pärjäämme vähemmällä.

Silti pimeänä lauantaiyönä ruutujen siniset valot loistavat, kun surffailemme vertailemaan sporttikellojen erilaisia ominaisuuksia ja suomalaisten design-tuotteiden valikoimia. Klikkaamme muutaman euron lahjoituksen Jemenin lapsille ja pohdimme, että tulisipa suosikkiverkkokauppaan pian alekoodi. Onneksi ostaminen on kielletty vain kerran vuodessa.

“Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka” ja muut kootut kliseet – tätä se oikeasti tarkoittaa

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi ei tarvita enää yhtään muotisanaa, vaan tutkitusti tehokkaita, konkreettisia toimenpiteitä. Se tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessa sitä, että teemme kuten Ruotsi, Ranska ja Sveitsi ovat jo tehneet.

Kansainvälinen ilmastopaneeli (IPCC) on julkaissut hälyttävän raportin, jonka mukaan nykyiset päästöjen vähennystoimet johtavat jopa kolmen asteen lämpenemiseen. Tiedeyhteisön mukaan 1,5 astetta on kriittinen raja, jonka yli lämpötila ei saisi nousta. Raportin mukaan lämpenemisen rajoittaminen 1,5 asteeseen on mahdollista, mutta hyvin vaikeaa.

Ennakoin, että kuulemme lähipäivinä uljaita julistuksia, kuinka ilmastopolitiikan kunnianhimon tasoa on nostettava. Tarvitaan ennakkoluulottomia ja rohkeita energiapoliittisia toimia.

Höpö höpö. Ei meidän tarvitse keksiä mitään uutta tai rohkeaa. Avataan vain tilastot ja tutkitaan, mikä toimii. Toistetaan samaa niin kauan, että tavoite on saavutettu. Vastaus löytyy niistä maista, jotka ovat vähiten riippuvaisia fossiilisista jo nyt.

Alla on listattu OECD-maita ja niiden käyttämiä energianlähteitä. Mitä korkeammalla listassa maa on, sitä enemmän se käyttää fossiilisia polttoaineita. Pohjalla olevat maat ovat niistä vähiten riippuvaisia. Palkintosijoilla ovat maat kuten Ruotsi, Ranska ja Sveitsi.

Ruotsissa fossiilisten osuus on enää noin 30 prosenttia. Suomessa fossiilisten ja turpeen osuus on 45 prosenttia. Meillä on 25 vuotta aikaa leikata osuus nollaan. Se ei onnistu kosmeettisilla tempuilla, kuten muovipillen tai pussien kieltämisellä. Sähköntuotannon osalta tavoitteeseen päästään samalla tavalla kuin tähänkin asti – rakentamalla uutta ydinvoimaa ja uusiutuvan energian tuotantoa.

breakdown of TPES in IEA member countries 2014

Breakdown of TPES in IEA member countries, 2014. Source:Energy Policies of IEA Countries 2016 Review

Keskeisessä roolissa on liikenteen öljyn käytön vähentäminen ja päästötön lämmitys varsinkin kaukolämmön osalta. Pienemmissä kaupungeissa kaukolämpö voidaan tuottaa kestävästi kotimaisella metsäenergialla. Suuremmissa kaupungeissa tämä ei ole mittakaavan vuoksi mahdollista. Siksi tarvitsemme lämmöntuotantoon muita ratkaisuja kuten pienydinvoimaloita, synteettistä kaasua ja geotermistä lämpöä.

Liikenteen osalta meidän on siirryttävä kokonaan vähäpäästöisiin ratkaisuihin (biokaasu, biopolttoaineet ja sähköautot) 25 vuoden aikana. Autokannan uusiutuminen nykytahdilla vie 20 vuotta. Toisin sanoen, jos olemme tosissamme 1,5 asteen tavoitteen suhteen uusien, fossiilisia polttoaineita käyttävien autojen myymisen tulisi loppua jo 2020-luvun aikana. Muutos on valtava.

Kaikki tämä on mahdollista tehdä, jos niin päätämme. Toivon todella, että tulevista eduskuntavaaleista tulee ilmastovaalit ja kukin puolue ja ehdokas joutuu miettimään, miten Suomi on ratkaisemassa aikamme suurinta ongelmaa.

Jos vielä tämän kaiken jälkeen toteat, että Suomen päästöillä ei olisi merkitystä globaalissa kuvassa, olet väärässä. Kukaan ei väitä, että Suomen päästöt olisivat ratkaisevia ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta. Jokaisen on kuitenkin hoidettava oma tonttinsa. Ja Suomi voi tehdä paljon enemmän.

Jos me voimme Suomessa näyttää, miltä päästöttömästi toimiva hyvinvointivaltio näyttää, meidän kädenjälkemme voi olla paljon kokoamme suurempi.

Me voimme luoda toivoa koko maailmalle.