Mitä ajattelet naisesta, joka menestyy työelämässä?

Tartuin kuntosalin infrapunasaunassa pierunpolttamaan vuoden 2012 Cosmopolitaniin. Se oli jälleen virhe, joka olisi jo pitänyt osata tähän ikään mennessä välttää.

Sitä pohtii, että kivahan se on, että on kauneutta ja hyvää oloa ja vähän parisuhdettakin siinä sivussa. Hyvä juttuhan se on kaikin puolin, että kaiken arjen ja harmaan vastapainoksi saa silloin tällöin kauniita kuvia kiiltävissä kansissa.

Ja sitten tekee sen karmean virheen, että syventyy kyseisen julkaisun artikkeleihin.

Jutussa, joka on otsikoitu ”Älykäs nainen on seksikäs” varoitetaan, että ”Tämä juttu saattaa muuttaa käsityksesi miehistä”. Jutussa Joonas (20, sinkku), Tero (34, sinkku), Jani (21, sinkku) ja Markus (23, seurustelee) vastaavat kinkkisiin kysymyksiin. Kuten tällaisiin:

cosmo5

Todellisuudessa Joonas, Tero, Jani ja Markus ovat luultavasti sen saman henkilön alteregoja, joka laatii Cosmon viiltävän terävät ja tarkkanäköiset horoskoopit.

Alkulämmittelyjen jälkeen päästään sitten asiaan.

cosmo4

cosmo3

Eli muistakaa naiset, ei saa pyrkiä, ei saa haluta. Ei ainakaan liikaa. Ja perhe pitää hoitaa ja kotityöt on tehtävä. Ja tämän mielen maiseman meille tarjoilee naisten toimittama, naisille suunnattu naistenlehti. Sitten pohdiskellaan toisaalla suu mutrulla, että missä vika, kun naiset pyytävät aina vain vähemmän palkkaa kuin miehet.

No mutta. Onneksi kyseinen aviisi myös kannustaa naisia rohkaisevalla otsikolla ”Sinä osaat”. Sinä osaat laittaa omat hiuksesi nätiksi. Se on toki tärkeää, ettei vaikuttaisi liian itsekkäältä ja ylimieliseltä. 

cosmo2

Ja kyllä, naisten lehdet ovat mitä ovat, eikä tämän pitäisi olla mikään yllätys. Cosmon tyyli on aina ollut provosoiva ja suurin osa tästä tuubasta on käännöskamaa valtameren takaa. Silti sitä aina välillä pohtii, että minkälaista ajatusmallia nämä paskalehdet tarjoavat nuorille naisille, jotka vielä etsivät itseään ja paikkaansa tässä yhteiskunnassa ja työelämässä. Ja miten Cosmon toimituksen naiset kehtaavat vaatia esimerkiksi itselleen lisää palkkaa tällaisten juttujen julkaisemisen jälkeen.

He tekevät sen itse.

He eivät tiedä mitä tekevät.

Ei saakeli nyt ihan oikeasti.

Mainokset

Mitä yhteistä on Egyptillä ja Ylivieskalla?

Lankalauantai jäi mieleen erittäin surullisena päivänä, kun uutisiin levisi tieto Ylivieskan kirkon syttymisestä tuleen. Hyvin pian kävi ilmi, että kyseessä oli tuhopoltto. Ajan kuvaan kuuluu kai se, että tietty osa kansasta kytki tapahtuneen välittömästi maahanmuuttopolitiikkaan. Tänään selvisi, että taustalla oli avioero, huoltajuuskiista ja muita ongelmia.

Tänään kaapattiin EgyptAir –lentoyhtiön lentokone. Maailma kavahti terrorismin pelossaan, kunnes kävi ilmi, että kaappajan motiivi oli herättää entisen vaimonsa huomio. Egyptin ulkoministerin kommentti oli legenda jo syntyessään: ”He’s not a terrorist, he’s an idiot.”

Yhdistävä tekijä on henkilökohtainen tragedia. Ei terrorismi, ei pakolaisvirrat, vaan yksittäisten ihmisten epätoivo ja siitä seuraavat teot.

Se on hyvä pitää mielessä ennen kuin ryhtyy rakentamaan seuraavia salaliittoteorioita.

Älä unohda, että maailmassa menee nyt paremmin kuin koskaan


Olen huomannut eksyväni uudestaan ja uudestaan kolmen miehen ajatusten äärelle. Heitä yhdistää myytinmurtaja-asenne: he laittavat asiat perspektiiviin ja muistuttavat, miltä iso kuva oikeasti näyttää. Jatkuvassa uutis- ja somevirrassa on helppo unohtaa, miten maailman hyvinvointi lisääntyy eksponentiaalisesti, että suurin osa tytöistä ja pojista pääsee kouluun ja miten kaikkia ihmisiä on kohdeltava lain edessä tasa-arvoisesti.

Ensimmäinen on tähtitieteilijä Esko Valtaoja. Hän on siirtynyt kokopäiväiseksi luennoitsijaksi, ja kuuleman mukaan keikkaa riittää. Eikä ihme: Valtaojan vahvuus on kerätä dataa maailmasta ja jalostaa se tarinan muotoon. Katsokaa vaikka tätä käyrää hyvinvoinnin kasvusta viimeisten vuosisatojen aikana: Esko Valtaoja iski seinälle pysäyttävän kuvan: ”Unohtakaa muu, vain tällä on merkitystä”

Toinen on Sakari Timonen. Välillä varsin kitkerin sanakääntein Timonen selittää lukijoilleen yhä uudestaan suomalaisen sosiaaliturvan ja oikeusvaltion perusteita. Sitä, miten laki on kaikille sama, vaikka joku haluaisikin olla tasa-arvoisempi kuin toinen. Uuninpankkopoikana tunnetun Timosen blogia voi lukea  täällä.

Kolmas on Ruotsin lahja internetille: Hans Rosling (www.gapminder.org). Hän selittää kerta toisensa jälkeen, että maailma on oikeasti onnellisempi ja parempi paikka kuin luulemme. Että Afrikassa ei eletä savimajoissa, vaan suurimmalla osalla maailman perheistä on kaksi lasta ja sähköt. Katso vaikka tämä: Hans Rosling: The best stats you’ve ever seen. TED2006

Melkoinen all male panel, myönnetään. Jos tuo ryhmä olisi bändi, se olisi varmaankin AC/DC. Se kun on soittanut väsymättä vuosikaudet sitä yhtä ja samaa humppaa. Se on toistanut sanomaansa niin kauan, että yleisö osaa sanat ulkoa ja laulaa mukana. Se ei ole ehkä maailman muodikkain bändi, mutta jostain syystä löytää aina uuden sukupolven kuulijakunnakseen.

Myös faktoille perustuva keskustelu tuntuu välillä aika epämuodikkaalta ainakin tietyillä keskustelupalstoilla. Onneksi sillekin tuntuu löytyvän vielä kuulijakuntaa. Kaikki toivo ei ole vielä menetetty.

Jos muodostamme maailmankuvamme pelkästään median tarjoamien tietojen perusteella, on se kuva väkisinkin vinoutunut. Se johtuu median uutiskriteereistä: yllättävä ja negatiivinen tapahtuma on uutinen, hidas ja positiivinen muutos ei niinkään. Suurten ihmismassojen
onnellisuus ei ylitä uutiskynnystä.

Resursseja vai ihmisiä

Postilakko alkoi ja ensi viikolla uhkaa pysähtyä koko maa. Kaiken alulle paneva voima on tietenkin postin kriisi, digitalisaation syytä tai ansiota tämäkin. Yksi kiistan kohteista on vuokratyövoiman käyttö ja ay-liikkeen vastustamat nollatuntisopimukset. Helppoa ratkaisua kiistaan on turha odottaa ainakaan perjantaisen A-studion perusteella.

Ylen A-studion keskustelu eteni ennalta arvattavalla käsikirjoituksella, kunnes noin kohdassa 19:40 työnantajapuolta edustava Paltan Tuomas Aarto mainitsee käsitteen”joustava resurssikomponentti”. Toistan: JOUSTAVA RESURSSIKOMPONENTTI. Tässä sanahirviössä taitaa piillä sekä syy että seuraus: kun pitäisi puhua ihmisistä, piilotellaan bisnesjargonin takana. Ehkä jargon tekee epäsuosituista muutoksista helpompia puollustaa. Ehkä sen on tarkoitus saada kuulija unohtamaan, että tässä puhutaan nyt ihan elävien ihmisten työstä ja tulevaisuudesta. Jos ne joutuvat joustamaan liikaa, eivät ne välttämättä tiedä, miten ne asuntolainansa ensi kuussa lyhentävät. Asuntolainaerä kun ei määritelmällisesti kuulu joustaviin resurssikomponentteihin.

Ilmainen vinkki neuvottelupöytään: jos konsulttislangin sijaan käyttäisi asioista niiden oikeita nimiä, saattaisivat neuvottelut sujua hieman jouhevammin. Älkää puhuko resursseista kun tarkoitatte ihmisiä.

Kirjoittaminen on parasta mitä työajallaan voi tehdä

 Minä kirjoitan työkseni. Tuotan erilaisia tekstejä moneen eri kanavaan monille eri yleisöille. Digimurros ei ole vähentänyt tekstin tuottamisen tarvetta laisinkaan – päinvastoin, tarpeet ovat muuttuneet moninaisemmiksi ja kiireisemmiksi.

Olen kirjoittanut vuosien mittaan kymmenittäin henkilöstö- ja asiakaslehtijuttuja. Niihin on muodostunut rutiini: yhden ihmisen haastattelu vie korkeintaan tunnin, jutun mitta on noin kaksi liuskaa. Tärkeimmän työn teen haastattelun ja kirjoittamisen välillä. Silloin muodostan päähäni kuvan draaman kaaresta, jolle haluan jutun muodostuvan.

Kirjoittaminen on kuin neulomisen, sanaristikon ratkaisemisen ja legopalikoiden kokoamisen yhdistelmä. Ensin on vain joukko hataria sanayhdistelmiä. Ne kirjoitetaan muistiin haastattelun edetessä. Niistä ei pirukaan ottaisi selvää, jos sellaisenaan luettavaksi saisi. Muistiinpanot ovat kuin heijastus siitä ajatuksesta, joka on virrannut keskustelussa haastateltavan kanssa. Ne palauttavat muistikuvat pintaan ja muodostuvat kokonaisiksi lauseiksi.

Raakamateriaali muistuttaa ajatuksissani risupusikkoa, jota lähden pikkuhiljaa siistimään ymmärrettävään muotoon. Teemoittelen lauseet lähelle toisiaan, sidon ajatukset väliotsikoilla ja aasinsilloilla. Vähän kuin olisi läjä värikyniä sikin sokin, joita ryhtyy järjestelemään spektriksi. Ne eivät saa riidellä keskenään, ja siirtyminen teemasta toiseen on oltava sujuva ja virtaava. 

Hyvä teksti soljuu ja kantaa. Kirjoittajan ajatuksenjuoksua on helppo seurata, eikä se jätä lukijalleen häiritseviä aukkoja. Se päättyy napakasti tiivistäen kirjoituksen alkuperäisen ajatuksen.

Paljastan salaisuuden: kirjoittamani haastattelut harvoin sisältävät sanatarkkoja sitaatteja haastateltavilta. Minun teksteilläni ei ole tieteellistä todistustaakkaa, joten saan laittaa luettavuuden etusijalle. Käytän jutut kuitenkin aina haastateltavilla luettavana, jolloin ne ovat ihan yhtä valideja – onhan haastateltava hyväksynyt tulkintani.

Kirjoittaminen on ihan mahtavaa. Se on tapa jäsentää maailmaa. Sen vuoksi on pakko ottaa asioista selvää, sillä hyvän tekstin tuottaminen on mahdotonta, ellei aiheesta ymmärrä mitään. Silloin ei voi kysyä oikeita kysymyksiä.

Muutos on uusi musta

sukupolvien kuilu
Helsingin Sanomat 8.11.2015
Komeilin tänään Hesarin Ura &työ –osion kansikuvatyttönä. Juttu käsitteli muutosta ja sitä, miten eri sukupolvet sen kokivat. Minun roolikseni solahti mukavasti olla se ylivuotinen diginatiivi, joka syleilee muutosta muutoksen ilosta. Totta osittain, mutta ehkä joku mutka oikeni turhan suoraksi.

Minä olen ollut onnekas. En ole koskaan joutunut työttömäksi saati ollut irtisanomisuhan alla. Ympärillä on kyllä rysähdellyt aivan riittämiin. Olen myös nähnyt, miten työhönsä lopen kyllästyneet ja loppuun palaneet ihmiset vapaaehtoisesti jäävät työttömiksi, koska mikä tahansa on parempaa kuin työpaikan joka-aamuinen ahdistus. Se on aika hurjasti tehty varsinkin Suomen kaltaisessa maassa, missä ihmisen arvo tuntuu määrittyvän työpaikan mukaan.

Muutos ei itsessään ole hyvä tai huono asia. Se on kuitenkin väistämätöntä, ja sitä vastaan potkiva on tuomittu ennen pitkään häviämään. Muutoksen sietokyky ei niinkään ole ikä- kuin asennekysymys. Olen nähnyt viisikymppisiä, jotka ilmoittavat ykskantaan, että eivät aio opetella työurallaan enää yhtään uutta tietojärjestelmää. Sitten on eläkeiän kynnyksellä olevia ikiuteliaita, jotka ottavat uudet somekanavat haltuun yhdellä ranneliikkeellä.

On ainakin kahdenlaista muutosta. Mielenkiintoisinta on, kun pitkään seisseen veden pinta alkaa lupaavasti väreillä. Kun saa mahdollisuuden päästä luomaan jotain uutta ja ratkomaan sellaisia ongelmia, joihin ei ole valmiita vastauksia. Kun tulevaisuudessa on luvassa jotain hienoa, mitä odottaa.

Sitten on se lamaannuttava muutos, jota ei kellekään toivoisi. Se, kun organisaatio myllerretään uusiksi jokaisen parittoman kuukauden kunniaksi. Kun uudet yyteet pyörähtävät käyntiin, ennen kuin edellisten lähtemään joutuneiden työt on ehditty jakaa jäljelle jääneiden kesken. On aivan eri asia kehittää toimintaa siksi, että yritetään tehdä asiat mahdollisimman hyvin sen sijaan, että asiat yritetään tehdä mahdollisimman halvalla. Sen eron voi nähdä henkilökunnan naamasta.