Suomen tylsin vaalipaneeli oli yhtä mieltä siitä, että SMR-reaktorit ovat oiva tapa tuottaa kaukolämpöä

Vaalipaneelit. Nuo poliittisen keskustelun ruisleipä, joita on osunut tällä viikolla kohdalle jo neljä. Tänään sain Sitran tiloissa edustaa Helsingin SDP:n ehdokkaana vasenta äärilaitaa, kun kanssani riviin asettuivat Uudenmaan ehdokkaat Tea Törmänen Liberaalipuolueesta, Tere Sammallahti Kokoomuksesta ja Piia Aallonharja Perussuomalaisista, sekä Helsingin vaalipiirin Petrus Pennanen Piraattipuolueesta ja Atte Harjanne Vihreistä.

Minä en ole näiden ihmisten kanssa samaa mieltä läheskään kaikesta. Saisimme varmasti kipakan sananvaihdon aikaiseksi esimerkiksi veropolitiikasta, työmarkkinoista, maahanmuutosta ja monesta muusta. Mutta tänään ei kukaan jurnuttanut tai haastanut. Tänään kaikki olivat omalla mukavuusalueellaan ja tylsistyttävän yhtä mieltä keskustelun aiheesta: ovatko pienet, sarjavalmisteiset ydinvoimalaitokset hyvä vaihtoehto kaukolämmön tuotantoon kaupungeissa. Ovathan ne.

Tilaisuuden kutsui koolle Suomen Ekomodernistit ry. ja sen juontajana toimi ydinvoimasta ja SMR-laitoksista paljon puhunut ja kirjoittanut Rauli Partanen. Vitsailimme etukäteen, että paneelia voisi markkinoida vaalien tylsimpänä ja yksimielisimpänä paneelina.

Päivän seminaarista poiki ainakin kaksi juttua mediaan. Tekniikan Maailma uutisoi seuraavaa:

Pienet ydinreaktorit voisivat kaukolämmön tuotannossa korvata fossiilisten polttoaineiden käytön lähes täysin. Ajatushautomo Think Atomin tekemä uuden selvityksen mukaan pelkästään sata-asteista lämpöä tuottavilla reaktoreilla kaukolämmön hinta saattaisi jopa laskea.

Tekniikan ja Talouden viesti oli vastaava:

Pienet ja minikokoiset modulaariset ydinreaktorit ovat saamassa ensimmäiset säännöksensä neljän-viiden vuoden kuluessa Suomessa.

Politiikka tuntuu toisinaan olevan yhtä tahallisen väärin ymmärtämisen taidetta. Tärkeissä asioissa on kuitenkin pakko löytää yhteisiä nimittäjiä ja yhteistyökumppaneita yli puoluerajojen. Joten tässä suositukseni: jos jostain syystä et aio äänestää demaria, äänestä Tereä, Attea, Teaa, Petrusta tai Piiaa.

Pääseekö täällä lääkäriin?

Hallitus kaatui sotensa mukana. Kaatuneessa sote-mallissa oli loppumetreille saakka samat periaatteelliset valuviat, jotka koskivat maakuntien toimintaa ja perustuslain takaamaa yhdenvertaisuutta ja oikeutta palveluihin.

Muun muassa perustuslakivaliokunta vaati parempaa valmistelua näiden osalta jo silloin, kun ensimmäinen versio mallista tuotiin eduskuntaan. Jo viime kesänä oli ilmeistä, että valiokuntien huoleen suhtauduttiin yliolkaisesti, eikä esitykseen tehty tarpeellisia muutoksia.

Olen harmissani siitä, että pitkään valmisteltua uudistusta ei saatu tälläkään vaalikaudella maaliin. Uuden hallituksen on jatkettava työtä, jonka tavoitteena on ihmisten palveluiden turvaaminen ja kustannusten kasvun hillitseminen.

Pohjalle tarvitaan parlamentaarinen eli kaikkien puolueiden yhteinen valmistelu ja selkeä marssijärjestys. Ensin rakennetaan sote riittävän suurten ja toimintakykyisten itsehallintoalueiden varaan, muut asiat hoidetaan vasta sitten. Sote-kunnilla on oltava riittävä taloudellinen autonomia, joten verotusoikeus on perusteltu.

Alueellinen valmistelu uudistuksen toteuttamiseksi on ollut hyvää, joten valmistelurahoituksen jatkamista ja soten ulkoistusten rajoittamista on jatkettava kaikissa tilanteissa, kunnes uudistus on valmis.

Helsinki on sitten soten suhteen oma lukunsa, eikä sen erityispiirteitä otettu aiemmassa lainvalmistelussa riittävästi huomioon. Helsingin ja Uudenmaan toimijat on otettava myös vahvasti mukaan uudistukseen ja niiden näkemyksille on annettava painoarvoa.

Sosiaali- ja terveysuudistuksessa on lopulta kyse tavallisista arjen asioista: riittävästä lääkärien ja hoitohenkilöstön määrästä, terveydenhuollon asiakasmaksujen pitämisestä hallinnassa ja hoitotakuun toteutumisesta. Siis siitä, että pääseekö täällä lääkäriin. Tai neuvolaan, tai pidetäänkö minusta tai perheestäni huolta silloin, kun me sitä tarvitsemme.

Montako sotekuntaa on tarpeeksi?

Soten järjestäjätahojen lukumäärä ei ole olennainen asia: niitä voi olla 1-18. Tärkeintä on se, että soteuudistuksen alkuperäiset tavoitteet toteutetaan mahdollisimman nopeasti: vähennetään eriarvoisuutta, nopeutetaan hoitoonpääsyä, vahvistetaan sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä perus- ja erikoissairaanhoidon integraatiota. Näin kustannukset kuriin ja rahaa riittää myös ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Sotekuntien määrässä on kyse siitä, että 18 järjestäjätahon pohjalta on tähän mennessä tehty vaalikauden ajan valmistelua, johon on upotettu noin miljardin verran veronmaksajien rahoja. Se ei välttämättä ole paras mahdollinen alueiden määrä. Siitä huolimatta lähtöruutuun palaaminen tulisi kalliiksi ja viivästyttäisi entisestään jatkuvasti eriarvoisempaan ja rakenteellisesti kalliimpaan suuntaan menevän sote-järjestelmän uudistamista.

Olennaisinta on nyt se, että päästään eteenpäin. Puolueista ainakin Keskusta ja Vasemmistoliitto haluavat edetä 18 maakunnan mallin pohjalta. Myös Vihreät ovat hyväksyneet ajatuksen 18 maakunnasta. Kokoomus haluaa palata kuntakarttojen ääreen. 18 maakuntaa vaikuttaa tässä vaiheessa toteuttamiskelpoisemmalta sekä perustuslain että uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden kannalta. Näyttää myös siltä, että siitä tarvitsisi käydä vähiten poliittista vääntöä ja voitaisiin keskittyä enemmän olennaiseen.

Näitä asioita SDP ajaa

  • Sote-uudistus etusijalle. Jätetään kaikki muut toiminnot tässä vaiheessa pois sotealueiden tehtävistä ja palataan niihin myöhemmin
  • Otetaan kunnat ja kaupungit mukaan tuottajina. Ei pakkomaakunnallistamista, yhtiöittämistä tai liikelaitostamista, vaan maakunta voi järjestäjänä suoraan päättää antaa haluamansa palvelut tiettyjen kuntien tuotettavaksi
  • Sotealueilla pitää olla itsenäinen rahoituspohja, jotta perustuslain vaatima todellinen itsehallinto toteutuu, eli kunta- ja valtionveroista on eriytettävä sotealueelle kuuluva sotevero. Tämä ei tarkoita veroasteen nostoa, koska vastaavasti kunta- ja valtionverotusta leikataan
  • Sotealue voi ottaa käyttöön yksityisiltä tuottajilta ostettuja palveluita kilpailuttamalla (kuten nytkin) tai antaa käyttöön palvelusetelin (kuten nytkin). Päätösvalta tästä on sotealueen valtuustolla ja veronmaksaja pysyy isäntänä. Ulkoistukset ja valinnanvapaus voidaan ongelmatilanteissa peruuttaa (hallituksen mallissa ei voida).
  • Palveluntuotannon valvontaa parannetaan (hallituksen kaatuneessa mallissa oltaisiin menty omavalvonnan suuntaan)
  • Veroaste ei nouse

Olisiko aikuisten jo aika seurata lastensa esimerkkiä ja mennä lakkoon?

Koululaiset ympäri maailmaa lakkoilevat tänään tehokkaampien ilmastotoimien puolesta. Myös suomalaiset koululaiset osallistuvat lakkoon. Ruotsalaisen Greta Thurnbergin innoittamat lakkolaiset ovat syystäkin huolissaan. Nyt koulussa olevien lasten sukupolvi on se, jonka aikana ilmasto ja ympäristö muuttuu silmissä. Peruuttamattomasti ja lopullisesti.

Koululaisten turhautumista on helppo ymmärtää. He ovat pelkän sivustakatsojan roolissa, kun aikuisten pyörittämä maailma kulkee kohti vääjäämätöntä katastrofia. Kun nykyiset lapset ovat aikuisia, voi olla jo liian myöhäistä muuttaa suuntaa.

Paljon vaikeampaa on ymmärtää joidenkin koulujen suhtautumista nuorten mielenilmaisuun. Vaikka monet opettajat ovat ilahduttavasti tukeneet oppilaitaan, saa oppilas lakkoilusta palkkioksi luvattoman poissaolon. On irvokasta, että koulusta saa vaikka viikon loman Thaimaan-matkaa varten, mutta huolenilmaus yhteisestä tulevaisuudesta on lintsaukseen verrattavaa velttoilua.

Nuoret ansaitsevat kaiken tukemme ja ennen kaikkea vastauksia siihen miten me estämme ilmastokatastrofin. Joona-Hermanni Mäkinen kirjoittaa YLEn kolumnissaan (https://yle.fi/uutiset/3-10677363)  osuvasti: “Kaiken “Nuorissa on toivo” -puheen keskellä on ymmärrettävä, kuinka paljon aikuiset voivat saada muutosta aikaan. Koululaisten lakko on tärkeä pelinavaus, mutta aikuisten on kannettava aikuisten vastuu. Yleislakko muuttaisi ilmastopolitiikkaa nopeasti.”

Yksittäisten ihmisten tärkein tehtävä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on luoda poliittista painetta päättäjille. Kuvitelkaa, mitä olisimme saaneet aikaan, jos viime vaalikaudella ilmastoasioihin olisi käytetty sama määrä työaikaa kuin sote-uudistukseen!

Joukossa on voimaa. Se nähtiin päättyvällä vaalikaudella, kun hallitus pakotettiin perääntymään esimerkiksi työelämää koskevasta pakkolakipaketista ja aktiivimalli kakkosesta.

Jos liitymme yhteen ja käytämme joukkovoimaa planeettamme ja tulevaisuutemme puolustamiseen, me kykenemme tekemään muutoksen.

Nyt lapset tekevät aikuisille kuuluvat työt.

Koputtelua

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Koputtelemaan lähdössä yhdessä Kaisa Pennyn ja tukijoukken kanssa.

Demarit kokeilevat näissä vaaleissa uutta kampanjointitapaa. Me kierrämme ovelta ovelle koputtelemassa ja juttelemassa ihmisille. Kysymme samalla, että mikä kullakin on sydämellä – mikä huolestuttaa ja mihin haluaisi muutosta.

Media nostaa vaalien alla otsikoihin yhden aiheen kerrallaan. Maahanmuutto nousee tasaisesti framille, ja vaalikoneissa siihen liittyvät kysymykset ovat vakiokauraa. Tänään maahanmuutosta ei puhuttu yhdessäkään niistä paristakymmenestä keskustelusta, jotka kävin ihmisten ovilla. Sen sijaan nuorten syrjäytyminen huoletti, ja vihapuhe. Lapset ja vanhukset ja sote. Laittakaa ne kuntoon, meiltä toivottiin.

Haluamme tavoittaa erityisesti niitä ihmisiä, jotka eivät yleensä osallistu poliittisiin tilaisuuksiin. Huomenna pidetään jälleen Hakaniemen markkinat, jossa tänään ylijääneet ruusut jaetaan loppuun. Uskallan silti väittää, että kukaan tänään tapaamistani ihmisistä ei Hakaniemeen huomenna saavu. Siksi ovien koputtelu on tärkeää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ämpärillinen ruusuja.

Jos hipit puhuisivat ay-jäärät puolelleen, maailmalla olisi enemmän toivoa

Viikonloppuna Klaukkalaan kokoontuu joukko huolestunutta ympäristöväkeä. Kokoontumisen tavoitteena on pohtia yhdessä vaalivaikuttamista – toisin sanoen sitä, miten tänä keväänä käytävät eduskuntavaalit saadaan käännettyä ilmastovaaleiksi.

Tuskin mikään muu asia voi olla tärkeämpi kuin ihmiskunnan tulevaisuus, ja siitä ilmastonmuutoksessa juuri on kyse. Silti epäilen, että yksin tämä porukka ei tavoitteessa onnistuu. Se luultavasti saarnaa saman mielisten kuorolle, eikä se saarna välttämättä kiinnosta niitä, jotka vaalipaneeleissa, turuilla ja toreilla asettavat näiden vaalien agendan.

En tiedä, moniko suomalainen kuuluu tai tukee ympäristöjärjestöjä. Uskallan kuitenkin arvioida, että paljon useampi kuuluu ammattiliittoon. Eri liittoihin kuuluvia palkansaajia on yli kaksi miljoonaa. Ammattiliitot ovatkin kirkkaasti Suomen suurin kansalaisjärjestö.

Ammattiyhdistysliikkeellä on valtaa, jonka sille antavat me tavalliset, työssäkäyvät ihmiset. Ympäristöjärjestöt ovat mielipidevaikuttajia, joilla niilläkin on kyky saada ihmiset liikekannalle. Jos nämä kaksi löisivät kättä päälle ja päättäisivät kääntää päästöjen suunnan kohti nollaa, ne varmasti pystyisivät siihen. Miksi ne eivät sitten tee niin?

Siksi, että järjestöjen tavoitteet ovat osin ristiriidassa. Ympäristöliikkeeseen olennaisesti liittyvä degrowth- eli kohtuusliike vastustaa talouskasvuajattelua. Tilastot osoittavat, että päästöt ja talouskasvu kulkevat käsi kädessä, mikä johtuu fossiilisten polttoaineiden kasvavasta käytöstä.

Palkansaajaliikkeen tavoitteena on pitää huolta työntekijöiden ansioista ja hyvinvoinnin tasapuolisesta jakautumisesta. Se vaatii talouden kasvua, sillä muuten kyseessä olisi nollasummapeli.

Degrowth-liikkeen vaatimukset johtavat samaan lopputulokseen kuin tiukka talouskuripolitiikka. Se vaatii kulutuksen pienentämistä, mikä voidaan varmistaa vain tulojen pienenemisellä. Tämä taas saavutetaan varmimmin leikkaamalla julkisia menoja ja palkkoja.

Ongelma on vain se, että talouskuripolitiikka lisää yhteiskunnan eriarvoisuutta ja pahoinvointia. Varallisuus jakautuu sen myötä entistä epätasa-arvoisemmin – köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat entisestään. Niissä maissa, joissa on vahva ay-liike, on myös kaikkein pienimmät tuloerot ja tasa-arvoisin yhteiskunta. Niissä maissa, joissa kansa voi hyvin, on valtiolla ja keskiluokalla aikaa ja energiaa kantaa huolta ympäristöstä ja ilmastosta.

Kaikkein tärkeimpiä asioita voi olla vain yksi. Jos on pakko valita, niin väitän, että ympäristöjärjestöt arvottavat ympäristön ykköseksi. Palkansaajaliikkeen ykkösasia on ihminen. Tässä piilee koko homman suurin ongelma.

Jos hipit sitoutuisivat työpaikkojen ja toimeentulon puolustamiseen, ja lakkaisivat demonisoimasta teollisuutta (jonka tuotteita ilman kukaan meistä ei voi elää), yhteinen sävel voisi löytyä. Jos ay-jäärät saisivat ilmastoherätyksen, he voisivat tuoda joukkovoimansa yhteiseen pöytään.

Mutta jos Klaukkalassa todetaan, että ainoa tapa hoitaa homma on muuttaa maakuoppaan ja ajaa teollisuus Kiinaan, voidaan ilmastovaaleista puhuminen lopettaa heti maanantaina.

Arvon ympäristöväki, minulla on teille ehdotus. Perustakaa Klaukkalaan uusi popoup-työpaja. Asettakaa työpajan tavoitteeksi yksi teema: ”Näin hurmaan työpaikan pääluottamusmiehen asiani tueksi”.

Sillä jos voitatte luottamusmiehet puolellenne, maailma on teidän.

Nämä ovat ilmastovaalit

Eduskuntavaalit ovat tulossa. Sen huomaa viimeistään nyt, kun ehdokkaat käynnistelevät kampanjoitaan ja puolueet omiaan näiden tueksi. Oma puolueeni SDP avaa vaalikevään viikonloppuna täällä Helsingissä.

Demarit ovat tehneet kuukausien ajan ohjelmatyötä satojen ihmisten voimin. Viimein viikko sitten julkaistiin puolueen uunituore ilmasto-ohjelma. Ohjelmassa hahmotellaan tulevien vuosikymmenten tiekarttaa kohti hiilineutraalia Suomea.

Vastaanotto ei varmasti ollut sitä, mitä odotettiin. Tahallisella väärinymmärryksellä nyherrettiin klikkiotsikoita tulevan vaalikauden polttomoottorikiellosta. Ohjelmassa puhutaan kuitenkin polttomoottorien kieltämisen aikatauluista, ei vielä kiellosta. Vaikka tässäkin asiassa demarit ovat historian oikealla puolella: liikenteen päästöt on pakko saada laskuun. Mitä aiemmin, sen parempi. Moni suuri autovalmistaja (VW etunenässä) on ilmoittanut lopettavansa polttomoottorien tuotekehityksen vuonna 2025.

Mikään puoluekirja ei pelasta ilmastonmuutoksen vaikutuksilta. Siksi on tärkeää pystyä yhdistelemään ja sovittelemaan erilaisia näkökulmia parhaan ratkaisun saavuttamiseksi. Ongelma lieneekin siinä, että ilmastokysymyksessä puolueista yksi ja toinen on linnoittautunut yksipuolisen näkemyksen taakse.

Keskusta puhuu metsänomistajien äänellä ja esittää ratkaisuksi siirtymistä aikakauteen, jossa kaikki perustuu puuhun. Kokoomus vaikuttaa julistautuneen autoveroalennusten sanansaattajaksi. Vihreät jatkavat loogista linjaansa, jossa maailman puhtaimpiin kuuluva teollisuus työpaikkoineen häädetään Suomesta Kiinaan.

Kokonaisvaltainen ongelma vaati kokonaisvaltaiset ratkaisut. Energia, teollisuus, liikenne, maatalous, hiilinielut sekä kulutus ja energiaköyhyyden torjunta. Kaikki suuria kokonaisuuksia, johon on löydyttävä ratkaisut yhdessä.

Kukaan vastuullinen poliitikko ei voi sanoa, etteikö Suomen, tai jonkin muun maan ratkaisuilla ole merkitystä. Suomi on ennenkin näyttänyt maailmalle esimerkkiä monessa asiassa. Niin on tehtävä myös tämän valtavan ongelman edessä. 

Nämä ovat ilmastovaalit. SDP:llä on rohkeutta ottaa johtajuutta ja haastaa muut puolueet mukaan. Viimeistään nyt on aika etsiä yhteisiä poliittisia ratkaisuja vähättelyn sijaan.

Kaipaatko hidasta elämää? Aloita ilmastodiplomatian seuraaminen

Isaac Cordal via Inhabitat.com

Vuosittain järjestettävät ilmastokokoukset ovat lähes yhtävarma lähestyvän joulun merkki kuin taksitolpilla tärisevä pikkujoulukansa. Kaksiviikkoinen ilmastodiplomatian huipentuma järjestetään tänä vuonna Puolan Katowicessa. Kokouksen tavoitteena on saada vuonna 2015 solmittu Pariisin ilmastosopimus etenemään käytännön toteutukseen saakka.

Komeista julistuksista huolimatta harvalla on kovin hohdokaskuva ilmastodiplomatian tilasta, eikä ihme. Maailman maat ovat neuvotelleet päästöjen vähentämisestä jo vuodesta 1992 lähtien. Samaan aikaan päästöt ovat jatkaneet kasvuaan. Viimeisimpien arvioiden mukaan globaalit kasvihuonekaasupäästöt nousevat jälleen uuteen ennätykseensä tänä vuonna.

Ilmastonmuutoksen uhka ja ilmastodiplomatian seuraaminen tuntuu välillä samalta kuin katselisi hidastettua junaonnettomuutta. Lopputulos on jo tiedossa, mutta et voi tehdä muuta kuin seurata tapahtumien kulkua ja odottaa törmäystä. Espanjalaisen katutaiteilija Isaac Cordalin kuvaa onnistuneesti teoksessaan NN sitä, miltä ilmastoneuvottelut näyttävät katsomosta käsin.

Mutta ei. Vaikka turhauttaa, en tietenkään ole sitä mieltä, että ilmastoneuvottelut täytyisi lopettaa. Ne ovat tuskallisen hitaasta luonteestaan huolimatta aivan välttämätön elementti maailman pelastamisessa.

Suomen osuus globaaleista päästöistä on kaksi promillea ja EU:n osuus alle kymmenen prosenttia. Meidän tekemisillämme ei yksin ilmastonmuutosta pysäytetä, mutta me voimme näyttää muulle maailmalle, miten se tehdään. Maailma tarvitsee esimerkkejä siitä, miltä päästötön hyvinvointivaltio näyttää.

Nuo kaksi sanaa – päästötön ja hyvinvointivaltio – pitävät sisällään paljon merkityksiä. Päästötön tarkoittaa, että polttamisesta on suurilta osin luovuttava. Se on valtava muutos etenkin liikenteessä. Hyvinvointivaltio tarvitsee energiaa toimiakseen. Emme siis voi lakata liikkumasta, lämmittämästä ja valaisemisesta, jos haluamme samalla pitää huolta ihmisistä.

Kansainvälinen ilmastopolitiikka tarvitsee onnistumisia ja esimerkkejä. Jos joku maa pystyy tekemään nappisuorituksen, se saattaa muuttua malliksi muillekin maille. Siksi Suomen pitää tehdä kaikkensa, että saamme nettopäästömme nollaan. Me voimme olla se esimerkki, josta muu maailma tulee hakemaan mallia.

Minä haluan tehdä Suomesta maailman ensimmäisen hiilineutraalin valtion, joka toimii esimerkkinä muille. Aivan kuten suomalaista peruskouluakin tullaan ihmettelemään ympäri maailmaa, haluan että tänne tullaan 2030-luvulla ihmettelemään ”Suomen ilmastoihmettä”.